"As you start to walk on the way, the way appears." -Rumi-

Luin tämän Rumin sitaatin joskus vuosia, vuosia sitten. Se jäi mieleeni, koska sanat olivat kauniit. Ne koskettivat jo ennen kuin ehdin edes miettiä niiden tarkoitusta sen enempää. Kirjoitin ne ylös ja taisin tallentaa myös puhelimelle. Ajan myötä sanoihin alkoi tulla merkitystä ja vuosien myötä merkitys on syventynyt ja ottanut uusia kerroksia itseensä. Sanojen kauneus on kasvanut.

Aluksi kauneus löytyi ajatuksesta, että pienetkin askeleet ovat tärkeitä. Matkaa ei voi tehdä kulkematta, ottamatta askeleita. Sanat antoivat rohkeutta omille askeleille olipa sitten kyse perheen arjesta, oman työelämän uudelleen järjestelystä tai yrittäjyydestä. Sain päättää, että tänään otan yhden askeleen tai kaksi pientä ja se on eteenpäin. Jokaisella askeleella on merkitys. Jokainen askel on matkaa ja hiljalleen niistä kertyy tie. Oma kuljettu polku. Aina, kun katsoi taaksepäin, huomasi, etten olisi tässä ilman kaikkia ottamiani askelia. Että minun ei tarvinnutkaan osata tai tietää kaikkea kerralla vaan askel kerrallaan kulkien tie muodostui.

Myöhemmin Rumin sanat ovat saaneet muitakin merkityksiä. Kuulen sanoissa luottamusta ja irtipäästämistä. Kaunista ja pelottavaa, eikö? Sanoissa kuuluu luottamus siihen, että tie on olemassa. Se on olemassa, vaikka sitä ei näe. Miten voi luottaa sellaiseen mitä ei näe?  Elämän tila taitaa olla eteenpäin kulkeminen. Ja silloin oikeastaan ainoa asia mitä voin tehdä on luottaa, koska en voi tietää tai nähdä määränpäätä enkä edessä olevan tien tulevia viittoja. 

Kuulen sanoissa irti päästämistä ajatuksesta, että minun pitäisi tietää tai nähdä. Mitä jää jäljelle jos päästän irti? Olenko tuuliajolla, jos en pidä kiinni? Jo luottamus tien olemassa oloon on irti päästämistä. Tie vie eteenpäin varmasti. Minä en voi tietää mitä matkalla tieltä tai tien päästä löytyy. Minä en voi päättää minne tie vie. Voin antautua tielle ja kulkea sitä omin askelin. Tie paljastaa minulle itsensä sitä mukaan, kun minä rohkenen ottaa askeleita. Ja askel kerrallaan voin päättää otanko sen askeleen.

Minun ei tarvitse tietää, minun ei tarvitse yrittää päättää, selvittää, järjestellä, muuttaa itseä tai toisia. Saan luottaa, saan päästää irti. Ensin ei tarvitse tietää miten ja minne matkani kuljen, tarvitsee vain ottaa askel ja valita kulkea eteenpäin.

Kun vain valitsen kulkea, askelmerkit kyllä tulevat näkyviksi.